keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Aamupostin gallup kysely nuorten harrastuksista

Äidinkielen media kurssin kautta saamme aivan mahtavan mahdollisuuden kokeilla toimittajan uraa ja luoda oman tekstin Aamupostiin. Minä päätin tehdä gallup kyselyä nuorten harrastuksista. Koitin saada mahdollisimman erilaisia harrastuksia näkyviin. Täällä blogissa siis julkaisen raakileen tästä gallupista:

Joonas Tanskanen, 18 vuotta, Hyvinkää

Harrastus: Yheteiskunnallinen vaikutus (Puolue- ja järjestötoiminta)
Harrastuksen kuvaus: Ihmisten kanssa työskentelyä. päämääriä ja hirveä määrä laki ja asiakirja    papereita.
Kauan harrastanut: Aloitin 8 luokalla.
Minkä takia harrastan: Haluan vaikuttaa ja olla osana yhteiskunnallisissa asioissa. Tärkeää on myös omien mielipiteiden esille tuominen ja halu varmistaa että maailmasta saisi paremman paikan.
Plussia ja miikusia harrastuksessa: Plussana on se, että mahdollisuudet eivät lopu koskaan kesken ja kenttä on valtava ja aina pystyy vaikuttamaan. Miinuksena on se, että ideologiat estävät ihmisiä näkemästä todellista päämäärää.


Alex Puttonen, 17 vuotta, Riihimäki

Harrastus: Riihimäen nuorisoteatteri
Harrastuksen kuvaus: Harrastus sisältää perusharjoituskertoja joissa perus ilmaisu- , näyttelemis- ja improvisaatioharkkoja ja yleensä myös yhden esityksen valmistuksen ja esittämisesn.
Kauan harrastanut: 5 vuotta
Minkä takia harrastan:Olenn aina ollut kiinnostunut näyttelemisestä ja esiintymisestä. Nuorisoteatterissa saan toteuttaa itseäni ja pääsen tekemään sitä mistä tykkään.
Plussia ja miinuksia harrastuksessa: Huono puoli harrastuksessani on erityisesti esityksen harjoituskaudella sen vaatima aika, välillä on hankala saada harjoitukset sopimaan koulun ja muun elämän kanssa. Hyvänä puolena on se , että tutustuu oikeastaan jatkuvasti uusiin mahtaviin ihmisiin ja saa työskennellä heidän kanssaan.

Heidi Kotajärvi, 18 vuotta, Riihimäki

Harrastus: Heppailu
Harrastuksen kuvaus: Hengaan tallilla ja harjailen heppoja ja ehkä jonain päivänä ratsastan, jos uskallan
Kauan harrastanut: Kohta vuoden
Minkä takia harrastan: Minut ensin pakotettiin siihen ja sitten se oli ihan kivaa niin päätin jatkaa.
Plussia ja miinuksia harrastuksessa: Plussaa on se, että se lievittää stressiä ihan mukavasti, ja miinus on se, että vaatteet menee aina ihan likaisiksi.


Mediakurssi päättyy

Olen siis tehnyt tänne blogiin äidinkielen mediakurssia. Tämä oli myös ihan ensimmäinen blogini, mitä olen koskaan tehnyt. Olen kurssin aikana jopa oppinut ehkä hiukan enemmän myös käyttämään tietokonetta! Kurssin vierailut olivat todella antavia ja tiedän nyt paljon enemmän esimerkiksi journalismista. Kirjoittajana olen myös kurssin aikana kehittynyt. Olen myös useiden keskustelu ja vierailu kertojen jälkeen oppinut katsomaan ja lukemaan uutisia täysin erilaisella tavalla. Sain myös kurssin aikana itselleni uusia näkökulmia sosiaalistamediaa kohtaan. Valokuvaamista tuli myös tehtyä paljon kurssin aikana, niin siinäkin on taidot varmasti kehittyneet ( varsinkin kun mukanani oli kerran ystävä, joka valokuvaa paljon ja kertoi mistä suunnasta valo on otollisinta kuvan kannalta). Tämä kurssi oli siis tässä. Saattaa olla, että kirjoittelen tänne vielä jotain, mutta en lupaa mitään. Kaikille tämän lukijoille hyvää ja aurinkoista kesää!!

tiistai 27. toukokuuta 2014

Aku Hirviniemen haastattelu



 Saimme lukion äidinkielen mediakurssissa tehtäväksi haastatella jotain henkilöä joka liittyy jollain tavalla kouluumme Riihimäen lukioon. Minä ja parini Ella haastattelimme näyttelijä Aku Hirviniemeä, sillä hän on opiskellut Riihimäen lukiossa. Ja tässä kyseinen haastattelu:


-Koska valmistuit lukiosta? – Minähän valmistuin 2002. Voiko se pitää paikkansa? Mä oon -83 syntynyt. Alotin teatterikoulun samana vuonna kun valmistuin lukiosta.


-Mitä aineita kirjoitit ylioppilas kirjoituksissa ja miten? – Yhen L:n kirjotin äidinkielestä. Sitten mä kirjotin realista E:n tai M:n, tätä en muista. Ruotsista kirjotin E:n. Kirjotin myös englannin ja saksan, joista molemmista C:n. Että keskiverto M:n paperit.


-Lempi aineet/ inhokit? Äidinkieli oli ehdottomasti mun lempiaine, innostuin siitä vasta yläasteella ainekirjoittamisen muodossa. Ei mulla ollut mitään sellaisia aineita joita olisin täysin vihannut, mutta liikunnasta en ole koskaan pitänyt kouluaineena. Biologia oli jossain vaiheessa aika vaikeeta sitten kun alettiin menemään johonkin soluhommiin, en nyt sanoisi sitäkään inhokkiaineeksi, se vaati vain enemmän keskittymistä.


-Lempi opettaja? Löfbergin Erkki, koska hän antoi rakentavaa kritiikkiä ja motivoi kirjoittamaan paremmin, toinen opettaja josta pidin oli Keräsen Ritva, pääasiassa opetti uskontoa, mutta taisi opettaa myös filosofiaa ja psykologiaa hänellä oli aina hirveän hauskoja tarinoita.


-Tanssitko vanhojen tanssit? Tanssin.


- Mitä pidit kouluruoasta? Ei mulla siitä hirveesti valittamista ole, se on ollu sellasta perus settiä. Hyvin olen hengissä vaikka olen syönyt sitä!


-Mikä olit penkkareissa? Olin vain joku popliini takkinen, en jaksanut kauheesti panostaa, oli mulla joku kikkara peruukkikin päässä.


-Mitä kaipaat lukioajoilta: Oikeesti kaipaan säännöllisyyttä, sellaista: ”mene sinne ja istu alas”.


-Mitä et kaipaa ollenkaan lukioajoilta: Toisaalta samoja asioita mitä kaipaankin.


-Miksi valitsit juuri riihimäen lukion? Koska mä asun Riihimäellä.


-Tiesitkö jo yläasteella kun hait Riihimäen lukioon, että sinusta tulee näyttelijä?: Joo, kyllä mä varmaan koska harrastin teatteria jo silloin. Kyllä mä sen jo lukiossa viimeistään tiesin.


-Mikä on paras muistosi lukiosta?: Eihän tohon nyt voi vastata mitään! Kyllähän se sillä tavalla oli ikimuistoista aikaa, sellaisia pieniä välähdyksiä, ei ole mitään yksittäistä parasta muistoa. Sain pitää jostain syystä lakkiaisissa sen puheen niin tein siitä vähän humoristisemman.


-Onko antaa jotain neuvoja tämän hetken lukiolaisille?: Nauttikaa kun vielä voitte ja hetken aikaa olette turvassa.




Kuva: Riina Väänänen
     

maanantai 12. toukokuuta 2014

Vierailu Helsinkiin Zeeland mainostoimistoon ja Pasilaan Ylelle











Kävimme lukion mediakurssin kanssa eilen 12.5.1014 vierailemassa Helsingissä Zeeland mainostoimistolla ja Ylellä Pasilassa. Zeeland mainotoimistolla saimme esittelyn siitä, mitä mainostaminen on ja missä kaikkialla voi mainostaa. Aivan uutena asiana minulle tuli se, miksi lehtiä ei julkaista maanantaisin, syy on hyvin yksinkertainen: ihmisiähän väsyttää maanantaisin, niin kenelläkään ei ole aikaa ja halua lukea lehtiä silloin, ne lentäisivät vain suoraan lehdenkeräykseen. Lehtiä on hyvä julkaista juuri ennen viikonloppua, sillä silloin ihmiset ovat pirteimmillään ja innostuvat tutkimaan lehden sisältöä. Myöskään ennen juhlapäiviä, kuten juhannustam ei kannata julkaista lehtiä, sillä silloin ihmisillä on niin paljon muuta tekemistä, ettei lehtien selailu paljon kiinnosta.


Ylellä tapasimme oppaan, joka esitteli meille Ylen studiotalon tiloja. Kävimme puvustolla, tarpeistossa, ja muutamissa kuvaus studioissa. Oli huikeaa nähdä kuinka suuret puvusto ja tarpeisto tilat olivat. Yhdessä studioista oli myös kolme metriä syvä allas piilotettuna lattian alle. Allasta voidaan käyttää esimerkiksi talvella siihen, jos pitää kuvata jotakin elokuvaa joka sijoittuu kesään ja jossa ihmisten tulee esimerkiksi uida järvessä. Ylen käytäville oli asetettu erilaisia esiintymisasuja esimerkiksi Mikko Leppilammen ja Jaana Pelkosen vuonna 2007 Suomessa järjestetyissä euroviisuissa käyttämät juontoasut. Tämä idea oli mielestäni todella hyvä, sillä käytävät olisivat olleet hyvin tylsän näköisiä muuten. 

Kuvat: Riina Väänänen

torstai 8. toukokuuta 2014

Vierailu Hyvinkään Aamupostin tiloissa


Vierailimme eilen 8.5.2014 lukion kanssa Hyvinkään Aamupostin tiloissa, jossa tapasimme aamupostin päätoimittajan Joonas Romppasen. Puhuimme paljon tabloid-lehdistä, jotka ovat siis pienempiä kuin normaalikokoiset broadsheet lehdet. Romppanen totesi meille, että hän on saanut lukijakunnaltaan sen käsityksen, ettei heitä haittaisi jos Aamuposti siirtyisi normaalista sanomalehdestä tabloid versioon.  
Puhuimme myös siitä, mitä ongelmia tulisi, jos Aamuposti siirtyisi kaikkien saataville nettiin, ongelmaksi tulisi tottakai raha sillä, jos kaikki saisivat lukea Aamupostia netistä ilmaiseksi, kuka sitä enää tilaisi.
Meillä on myös mahdollisuus päästä kirjoittamaan Aamupostiin oma juttu, johon saimme Romppaselta paljon hyviä vinkkejä. Puhuimme myös siitä, millainen on hyvä kuva, kuvassa tulee kuulemma olla paljon liikettä.
Seinällä näkyy perinteistä Broadsheet lehti mallia ja pöydällä tabloid lehti versioita.

Kuvat: Riina Väänänen

maanantai 5. toukokuuta 2014

Elokuva kritiikki, Se toinen nainen elokuvasta

https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=Gr0Ko5n23k0


Yllä oleva osoite on trailer pätkä Se toinen nainen elokuvasta. Kävin katsomassa elokuvan lauantaina 3.5. Elokuvassa On mies (Nikolaj Coster-Waldau), joka pettää vaimoaan (Leslie Mann) kauniin uranaisen (Cameron Diaz) kanssa. Kun vaimo ja miehen toinen nainen kohtaavat he saavat selville, että mies on elänyt kaksoiselämää eikä kumpikaan ole ollut tietoinen toisen olemassaolosta. Ajanmittaan naiset ystävystyvät keskenään ja tajuavat, että mihellä on myös kolmas nainen (Kate Upton) ! Tämän jälkeen he päättävät yhdessä kostaa miehelle.

Elokuva oli mielestäni tavallinen viihdyttävä romanttinen komedia, jossa pää hahmot sekoilevat välillä silmittömästi. Minusta tuntui, että varsinkin Leslie Mannin hahmo sekoili aivan ylenpalttisesti koko elokuvan ajan. Elokuva oli mielestäni vähän sitä luokkaa, että sen katsoo perjantai iltana vain tyhjentääkseen päänsä. Elokuvassa oli toki hauskoja kohtiakin, joissa ei voinut pidättää nauruaan, mm. kun vaimo syöttää miehelleen hormoneja ja tämän rinnat alkavat kasvaa. Elokuvassa on perinteinen naisille suunnatuissa romanttisissa elokuvissa oleva asenne: miehet ovat sikoja, mutta joukosta löytyy myös yksi kultakimpalekin.

Leslie Mann, Cameron Diaz, Kate Upton (Kuva: www.leffatykki.com)

Vihreä Kaupunki

Nokkonen tuo mieleeni aina kesän, en muista yhtään kesää, jolloin nokkonen ei olisi minua polttanut.
Kauniita puistoon istutteja sinisiä kukkia.




Koivu alkaa jo näin kevään tullen vihertämään, kauniiltahan se näyttää, mutta allergiasta kärsivät eivät varmasti ole kovin innoissaan tästä näystä.
Kaupungin vihreys näkyy myös roskiksissa, melkein kaikki kaupungin roskikset ovat vihreitä.





Pienet liikket kaupungilla alkavat myös kevään tullen laittamaan vihreyttä kaupunkiin kauniilla kukka istutuksilla.

Myös tupakantumppien ja roskien alta pilkistää kevään vihreys.


Kuvat: Riina Väänänen